Tyttö tuli!

Nyt se totaalinen elämänmuutos sitten tapahtui. Tarkemmin sanottuna 13.2. Meistä tuli perhe. Olo on jo yllättävän rauhallinen, noin yleensä - tietysti välillä hypin seinille. Pari viimeistä viikkoa on ollut hurjaa tunteiden mylläkkää, kun aikaa pelkästään itselleni ei enää ole (paitsi nyt, ehkä muutama minuutti ennen kuin lapsi herää). Nyt alan ehkä pikkuhiljaa tottua ajatukseen, että mikään ei ole entisenlaista. Tiesinhän sen tavallaan etukäteen, mutta on ihan eri asia kokea se. Onneksi minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia.

Siinä missä ennen saatoin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja omistautua tunneiksi omille projekteilleni tai fiilistellä suihkussa puoli tuntia, pitää nyt miettiä pesenkö hampaat vai kasvot, kirjoitanko blogia vai nukunko. Yleensä nukkuminen menee kaiken edelle. Pakollisiksi olen priorisoinut myös syömisen ja peseytymisen - muuta ei yleensä ehdi, koska vietän vielä noin puolet ajastani imettämässä vauvaa. Olen parissa viikossa oppinut nopeaksi syöjäksi, mikä on saavutus tässä iässä. Sen sijaan vauva on tullut äitiinsä - saattaa käyttää ateriointiin jopa tunnin kerrallaan... Toivon, että se oppii pian nopeammaksi. :-)

Lapsi on tolkuttoman suloinen. Sillä on sointuva ääni ja suuret siniset silmät. Se tuhisee, uikuttaa, nikottelee je huokailee söpösti syödessään ja venytellessään, ja jos joku asia vaatii vanhempien välitöntä huomiota, se vääntää päälle hevisoundin. Jos hevisoundia jatkuu pidempään, mieheni laittaa korvatulpat korviin. Yleensä vauvan toiveet on helppo toteuttaa - sillä on joko nälkä tai sitten kakkaa vaipassa. Ilmavaivat onkin sitten asia erikseen, se hankalin juttu. Onneksi niitä ei ole vielä ollut hirveästi. (Koputan puuta.) Silti meillä valvotaan nyt aika paljon öisin - vauvalla ei ole vielä mitään hajua vuorokausirytmistä.