15. toukokuuta 2008

12. toukokuuta 2008

Paljastuksia


Puolukkapuuroa (tai mustikkajogurttia?), kurkkua ja tomaattia valkoisella syöttötuolilla.

Kaikesta päätellen ikävöin maalaamista ja muuta kuvanrakentamista, vaikken ole nyt pystynyt (halunnut?) sitä iloa itselleni viime aikoina suoda. Esteetikko löytää kauneutta mistä tahansa - jopa likaisesta syöttötuolista. Itseäni kiinnostavat nimenomaan maalaukselliset yksityiskohdat. Likaiset yksityiskohdat. Kuka itseään kunnioittava kotiäiti haluaisi esitellä lapsensa likaista syöttötuolia? Sellainen, joka haluaa kertoa siitä, millaista kotiäidin arki todellisuudessa on, ja jättää pullantuoksuisen kotiäitimyytin omaan arvoonsa. Tuo myytti on yllättävän syvällä kulttuurissamme, ja moni äiti pyrkii tiedostamattaan toteuttamaan sitä - ja uupuu tavoitellessaan todellisuutta pakenevaa haavekuvaa. Kotiäidin todellinen arki on loppujen lopuksi, vaikeuksistaan huolimatta, syvempää ja kauniimpaa kuin mitkään siirappiset haavekuvat. Vaikkapa nuo tahrat syöttötuolissa. Seuraava paljastus luvassa lähiaikoina!

2. toukokuuta 2008

Kohutaidekohusta vielä

Siteeraan jälleen Juha Okkoa (Taiteilija-lehti 2/2008, pääkirjoitus), jonka mielestä "on ongelmallista, että kuvataiteen ajatellaan olevan vain esineitä, jotka esittävät jotain." Tässä lienee koko kohutaidekohun ydin.

Koulujen opetustarjonnasta yhä pienempi osa on taideaineita. Tämä valinta on osaltaan vaikuttanut siihen, että nykysuomalaisten kuvanlukutaito on olematon. Eikä asiantilaan varmaankaan ole tulossa muutosta, koska markkinataloudelle on eduksi, etteivät ihmiset osaa lukea kuvien kieltä. Kuvien merkityksen voi jokainen nähdä itse katukuvassa - kuva on tärkein väline tuotteiden myynnissä ja markkinoinnissa. (Mieheni sanoin: Jos ihmiset oppisivat lukemaan kuvia jo lapsena, heille ei voisi markkinoida niin paljon paskaa. Suurin osa ihmisistä ei tiedosta, miten paljon kuvat (ja niiden takana markkinoijat) heihin vaikuttavat!) Tulevaisuuden suunnitelmissa talouden päättäjillä lienee, että tulevassa "huippuyliopistossa" opetetaan kuvanlukutaitoa vain talouden ja teollisuuden palveluksessa työskenteleville muotoilijoille ja muille suunnittelijoille.

Bussikatoksen mainoksen kuva (esittää alusvaatteissa poseeraavaa nuorta naista) viestii alusvaatteiden ulkonäön lisäksi: Näitä vaatteita käyttämällä olet yhtä seksikäs, kaunis, haluttava ja onnellinen kuin mainoksen nainen (joka on varmaankin juuri peseytynyt ja laittanut hajuvettä ja odottaa komeaa miestään). Tämä viesti saa ehkä katsojan ostamaan kuvan alusvaatteet. Samalla tavalla mikä tahansa kuva tai taideteos on muutakin kuin se, mitä se esittää - kuva viittaa aina johonkin ulkopuolellaan olevaan. Tämä pätee myös Ulla Karttusen teokseen. Tätä ei kuitenkaan ymmärrä ihminen, jolta kuvanlukutaito puuttuu.

Kohutaiteesta

Kuten Juha Okko tuoreimman Taiteilija-lehden (2/2008) pääkirjoituksessa toteaa, "elämme --- huomiotaloudessa, jossa julkisuuteen pääsyä - aiheesta tai aiheetta - pidetään positiivisena, inhimmillistä ja erityisesti taloudellista kasvua edistävänä toimintana. Paitsi visuaalisen alan taiteilijoiden kohdalla, koska heille "kohuteosten" teko on "vain tapa nostaa itseä julkisuuteen". --- Taiteen pitäisi ikäänkuin näkyä ja kuulua vain neutraalisti, sopivalla tavalla taustalla kohisten."

Kuka tahansa Juhani Palmu, Jani Sievinen tai Matti Nykänen saa nostaa itseään vapaasti julkisuuteen, koska heillä on markkinatalouden näkökulmasta puhtaat jauhot pussissaan: he haluavat rahaa, näkyvyyttä ja myydä itseään tai tuotettaan. Mutta kun joku "tuntematon" tekee jotain näkyvää nostaakseen yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita keskusteluun, niin johan ollaan heti kyseenalaistamassa tekijän vaikuttimet. Mutta miksi tekijät halutaan paitsi vaientaa, myös nuijia maanrakoon?

Keiden intresseissä on estää ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista (Okko luettelee mm. kansalaissodan voittajat ja häviäjät, sotasukupolven ja sen lasten vaietut muistot, väkivalta perheissä ja yhteiskunnassa, lasten oikeudet, koulun ja kodin vastuu, julkisen ja yksityisen minän erillisyys, seksuaalinen identiteetti, vallan ja yksilön suhde, vapauden ja velvollisuuden suhde, maapalloistuminen, kansalaisten avuttomuus nopeiden muutosten ja rajattoman informaation edessä) puhuminen? Itselleni tulee nyt ensimmäiseksi mieleen vain ne, joilla on varaa tai valtaa käyttää muita ihmisiä hyväkseen omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Pedofiilit tms. eivät varmaankaan halua, että pedofiliaa tai lapsipornoa sivuavista aiheista käydään yhteiskunnallista keskustelua, koska silloin saatettaisiin keksiä keinoja estää tai vaikeuttaa pedofilian harjoittamista.

Tuntuu, että yhteiskunnan yleinen moraali on jo niin markkinatalouden läpitunkema, että kaikki toiminta, jolla ei ensisijaisesti tähdätä jonkin tuotteen myymiseen, on jotenkin epäilyttävää ja moraalisesti arveluttavaa. Kuten ongelmien nostaminen esiin. Ikävistä ja vaikeista asioista ei haluta keskustella raskaan työpäivän jälkeen, kun on selkä hiessä ansaittu rahaa, joka taas työpäivän jälkeen kulutetaan viihteeseen, jonka avulla voi unohtaa raskaan työpäivän. Kuka siinä nyt ehtisi vielä ongelmia ratkomaan? Anteeksi kyynisyyteni...

1. toukokuuta 2008

Kässäkärpänen puraisi

Laitan tähän pari kuvaa joistain talven aikana aloitetuista (osa myös lopetetuista) tuotoksista.


Ensimmäinen projekti oli tämä "karvahattu". Tein tämän jälkeen toisen hieman pienemmän tytölleni.


Seuraava projekti oli talvihuivi vihreästä mohairista, itselleni tietenkin. :)


Tämä projekti on kesken, tällaisia mummonneliölappusia tarvitaan tyynynpäälliseen yhdeksän kappaletta. Muutama puuttuu.

Oltiin tänään Korkeasaaressa viettämässä tyttären ensimmäistä vappua. Oli hyvä sää, ja tyttö nukahti kävelymatkalla Mustikkamaan läpi, juuri ennen Korkeasaaren siltaa, ja nukkui tyytyväisenä yli kaksi tuntia... ;-) No, ensi vuonna mennään sitten uudestaan.


Törmättiin vapputorilla sukulaistyttöön, joka oli myymässä viimeisiä vappupalloja pois ja saimme hienon sudenkorentopallon!