Hesarin taideapurahakeskustelu
Huomasin eilen, että Hesarin nettisivuilla on meneillään jotakuinkin ala-arvoinen keskustelu siitä, pitäisikö Suomessakin jakaa enemmän taideapurahoja. Täällä kun on taiteen puolella huonompi apurahatilanne kuin muissa pohjoismaissa. Hesarin artikkelissa oli mainittu esimerkkinä Tanska:
"Suomi jakaa taiteilijoille apurahoja noin 12 miljoonaa euroa, kun taas esimerkiksi väkiluvultaan jokseenkin samankokoinen Tanska myöntää taiteilijoilleen avustuksina yli 30 miljoonaa euroa vuodessa."
En tiedä miten vertailukelpoisia nuo luvut ovat, mutta keskustelua ne ovat herättäneet:
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=39586&tstart=20
Kaikesta päätellen tällä hetkellä taiteilijaa osaa puolustaa vain taiteilija itse. Muutkin humanistit ovat tällä hetkellä tiukoilla, ja koska me taiteilijat emme ole pitäneet melua tilanteestamme, kukaan ei tiedä faktoja taidealasta ja sen työntekijöistä. Nyt vaan kaikki ahkerasti levittämään tietoa meistä taiteilijoista ja työstämme!
32 kommenttia:
niin Milja, mars Metsoon huomenna puolustamaan Tampereen taidekoulutusta! Siitä voi riippua meidänkin leipämme.
Tilanteestasi johtuen Otto on luvannut edustaa sua. Mä edustan itseäni.
Kiitos Otolle! Taitaa olla hänen ensimmäinen mielenosoituksensa?
En tosiaan pääse huomenna Metsoon (Tampereelle). Mutta olen hengessä mukana - riippuen vähän siitä millainen se on. :-) Sillä Lotta Kalliolla oli mielestäni hyviä mielipiteitä taiteen koulutusohjelman tilanteen ratkaisemiseksi.
Milja, onks tuolla Työ ja työttömyys -osiossa joku nukkasuodatin kun mun viestit ei mee perille?
Pitäisi muka (kai) täyttää jotain valkosia kohtia mutta ei mulla oo mitään täytettävää niihin. Pitääks mn hommata joku salasana? En pääse edes tuntemattomana kommentoimaan.
Veera
Hei Veera, tätä viestiä pääsit kuitenkin kommentoimaan veerana? Yritän selvittää missä ongelma piilee.
Anonymouksena kommentoinnin pitäisi onnistua keneltä vaan - ainakin äsken toimi kun testasin.
Taannoin kommentointi yritykseni katosi johonkin taivaan tuuliin, ilmeisti jotain häikkää tosiaan palvelussa. Kirjoita Milja taas lisää, näitä on mielenkiintoista lukea.
Harmi kun postausta ei voi muokata jälkikäteen.. kivasti kirjoitusvirheitä pukkaa :P
Mullakin on välillä tänne kirjoittaessani viesti kadonnut, joten olen ruvennut kopioimaan tekstin leikepöydälle ennen nappuloiden painamista.
Kiva tuo uusi kuva, Milli! Tulee ihan huono omatunto, kun sitä edellistä piti piikitellä..
Niin, apurahaa saa Suomessa liian harva ja liian vähän. Mutta tuo on totta alalla kuin alalla, että kukin pitää itse omaa puoltaan. Seurasin jokunen viikko sitten eduskunnan välikysymystä naisten asemasta työelämässä. Siellä oli fiksuja puheenvuoroja naisilta poliittisilta suuntauksiltaan laidasta laitaan. Sitten joku sos. dem. tai vas, (naaman muistan, mutta puoluetta en, vasemmalta oli) yli 50v mies kommentoi jotain tähän tapaan: Teidän täytyy taistella. Niin me metallilaisetkin taisteltiin oma asemamme aikoinaan. (teksti muistin perusteella tulkittu) Ja tästä tulikin mieleeni, että niinhän se on. Meidän, niin naisten kuin taiteilijoidenkin - täytyy arvostaa itseämme ja työtämme ja TAISTELLA. Ei kukaan muu tee sitä puolestamme.
Se on kyllä vaikeaa epämarkkinahenkisille ihmisille.
t. elina
Hyvä kommentti Elina. Kyllä se niin on, sitkeys ja oman työnsä arvostus yleensä kantaa hedelmää, mutta myös ryhmän tuki ja yhteisöllisyys on tärkeää siinä. Eli taisteluhenkeä tosiaan kaivataan ja joukossa on aina enemmän voimaa. Näistä oli hyviä keskusteluja viimeisillä kuvataiteilijapäivillä, miten asioita puidaan ja epäkohdat tiedetään, mutta lopullinen taisteluhenki yleensä puuttuu asemaansa alistuneilta taitsuilta + ammatin aliarvioiminen saattaa lähteä jo itse taiteilijakunnasta, tyylillä jo kouluajoista; *tolla on paskoja duuneja*... mikä sama meno jatkuu ammattipiirissä vielä paljon myöhemmin :P Joihinkin aikaisempiin juttuihin täällä viitaten, olen miettynyt paljon ihmisten sijoittumista työelmänään koulun jälkeen näiltä aloilta. Oma mielipide alkaa mennä ehkä vähän siihen suuntaan, että mielestäni ehkä ammattiin valmistavia koulutuspaikkoja voisi jopa vähentää (tiedän, että tämä kommentti aiheuttaa varmasti tässä viestiketjussa närää, mutta tarkoitus ei ole provota vaan esittää yksi näkökulma) mutta niistä kouluista ulos tulevia valmentaa sitten sitäkin enemmän tulevaa varten. Sen sijaan koulutuspaikoista vapautuvia määrärahoja taas voisi lisätä peruskoulun taidekasvatukseen ja yleisesti tukea taidetta ja taidekasvatustyötä harrastustoimintana. Aika suuri visio, mutta ei ehkä niin mahdoton.
Hei Anna-Maija,
olen itse tullut vähän samaan tulokseen. Miten aikuisista voi tulla luovia ja innovatiivisia, jos heillä ei ole jo lapsena ollut tilaisuutta toteuttaa luovuuttaan? Mielestäni tämä voisi olla yksi peruskoulun tärkeimpiä tehtäviä. Meillä Suomessa tähän olisi ihan hyvin varaa, kun asioita priorisoitaisiin.
Ja samaa mieltä olen siitäkin, että taiteen koulutuspaikkoja voitaisiin jopa vähentää - kuitenkin harkiten ja tasapuolisesti alueittain ja suuntautumisvaihtoehdoittain, ettei samantyyppisiä koulutusohjelmia tarvitse heti parin vuoden kuluttua perustaa uudelleen.
Hienoa (joskin kai mahdotonta) olisi, jos myös muiden alojen koulutuksessa voitaisiin kehittää luovan ongelmanratkaisun taitoja.
Jees Millin kommenttiin; juuri tähän tuollaiseen suuntaan pitäisi mennä. Varhaistaidekasvatus tekee oikeasti *parempia ihmisiä* ja se on alue mistä ei missään nimessä saisi tinkiä ja mahdollisuus pitäisi olla olemassa kaikille. Tällä hetkellä kaikki innostuneet lapset eivät voi koulun tai päiväkodin ohella edes harrastaa taidetta, joko vanhempien kiinnostuksen puutteesta tai yksinkertaisesti siksi ettei ole varaa, kuvataidekoulutkin ovat aika kalliita. Olen tälläisiin törmännyt kun olen ollut kuvataidekoulujen ohella myös jonkin verran erilaisissa taidekasvatusprojekteissa, esim. päiväkodeissa kiertävänä taideopettajana tässä vuosien varrella. Sen sijaan kaikista ei voi tulla taiteen ammattilaisia ja kun kaikille jo olemassa oleville ammattilaisille ei riitä tarpeeksi kysyntää ja töitä, niin ammattikunnassa on paljon oikeasti tosi katkeria ihmisiä jotka saattavat silti olla äärimmäisen lahjakkaita ja fiksuja tyyppejä. Se on tosi surullista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tälläkin alalla pitäsi olla aika paljon ennakkoluulottumuutta kokeilla kaikenlaista, pystyä tekemään monia eri asioita (samaan aikaan...) ja yrittäjähenkeä, että pärjää. t. anna-maija
ps. nyt ei meinaa kommentti taas lähteä... onks milli toi kuva Likavitokselta?
Pikakommentti: En kannata koulutuspaikkojen vähentämistä. KAIKILTA taiteen aloilta valmistuu vuodessa vain 6% kaikista valmistuvista.(Taiteen keskustoimikunta)
Minun mielestäni taiteen työllisyyden rakenteita pitäisi parantaa.Siihen voisi auttaa vähän jo tuo varhaistaidekasvatuksen lisääminen.
Ähs, ajatus jää kesken koska bussi lähtee. Höh.
Pyykätkää!
Veera
Olen samoilla linjoilla, kun Anna-Maija. Olen miettinyt tätä taidealoijen koulutuksen suurta määrää jo taidekoulusta valmistumisestani asti. Jos määrää ei vähennetä, täytyisi koulutuksen olla realistisella pohjalla muulla tavoin (ja vaikka vähennettäisiinkin). Kukaan ei pärjää ilman tuloja, kyllä ammattitaitoon kuuluu mielestäni myös tulonhakkimiskyky. On vastuutonta houkutella nuoria, herkkiä ja taiteellisia ihmisiä taidekoulutukseen ja sitten potkaista ulos ilman valmiuksia tulla toimeen muulla kuin työttömyyskorvauksella.
Toki luova ihminen löytää tiensä ja paikkansa, mutta en ole varma opettaako taidekoulutus sittenkään niin hurjasti luovaa ajattelutapaa. No, omakohtaiset kokemukseni vapaan taiteen koulutuksesta opiskelijan näkökulmasta ovat lähes kymmenen vuoden takaa, joten saatan olla jäävi arvostelemaan. Ehkä tilanne on nyt toinen?
Olen miettinyt nimittäin tätä jähmeää ja hierarkista Suomen taidemaailmaa. En mitenkään pysty ymmärtämään esim. tuota kuvataideliittotoimintaa! Esim. Taidemaalariliitto: onko se luova organisaatio? Mielestäni se on epädemokraattinen ja "vanhan taiteen" linnake. Onneksi on muu ry:t ja Pyykkikorit..
Tuli vaan mieleen, että millaista identiteettiä taideopiskelijalle tarjotaan. Ohjataanko taideopiskelijaa itsetutkiskeluun ja luovaan ajatteluun vai annetaanko hänelle jähmeä käsitys taidemaailmasta ja taiteilijaidentiteetistä (olet maalari... olet kuvanveistäjä... olet ennenkaikkea Taiteilija...)
Mun mielestä 6% on aika iso määrä kun kuitenkin maa tarvitsee myös bussikuskeja, putkimiehiä, perushoitajia, tarhatätejä ynnä muita. Kulttuurialan väki voi parantaa muun kansan elämän laatua monilla keinoin, vaikka sen varhaistaidekasvatuksen puitteissa tms. Ja aina tarvitaan leivän lisäksi myös *sirkushuveja* ja kauneutta elinympäristöön. Mutta niitä perustöitäkin tekeviä ihmisiä todella, todella tarvitaan ja niitten tekijät alkavat kohta olla kortilla tässä maassa kun suomalaisille ei kelpaa mikä tahansa duuni. (jos ootte tsekkannut, niin kuinka moni HKL:n kuski on enää suomalainen, tai siivoojat julkisissa tiloissa?) Mä oon käynyt satunnaisesti tuttavani firmassa pakkaamassa postimyyntiin vaatteita tai esim. sijaistanut jotain pätkiä iltapäiväkerhossa muitten työkontaktieni kautta jos on ollut rahat kortilla mieluummin kuin mennyt työkkäriin mikä olisi sotkenut kuvioni täysin kun olen verottajalle yksityinen elinkeinon harjoittaja. Edellisen avoeron jälkeen nostin myös asuntolainan yksinään ihan pokkana joten ei jäänyt hirveästi mahiksia lopettaa työntekoa oli se sitten missä muodossa tahansa. Nyt tosin asun taas avoliitossa mikä vähentää ehkä (...elämäni mies on yrittäjä...mikä mun kohdalla on varmasti aika looginen valinta kenen kanssa alkoi lopulta synkata...) jatkossa stressiä joka päiväisestä selviämisestä ja vuokrasin oman kämppäni kun ei huvita myydä sitä. En ole viettänyt työkkärissä päivääkään sen jälkeen kun valmistuin, mutta myönnän olevani marginaalia (...mikä on aika pelottavaa!?) tällä alalla. Okei, tuli ehkä vähän provoakin... en voinut vastustaa kiusausta. Mutta joskus ärsyttää kun on oikeasti tehnyt itse tosi paljon töitä ja mikään kun ei vaan tule ilmaiseksi, ellei ole superhyvää tsäkää tai oikeita tähtiä, mutta niitten varaan on aika vaikea laskea mitään. Kulttuurinaloilla olemassa olevia työpaikkoja on niin vähän (vaikka tilanne paranisikin), että kouluissa pitäisi painottaa sitä paljon enemmän, että se oma toimeentulo ja "työpaikka" pitää jollain tavalla ITSE vähitellen rakentaa itselleen tai sitten pitää olla vaan valmis tinkimään elintasostaan.
Toi mun kiihkoilu tuli siis tuohon veeran 6% kommentin perään, elina oli vissiin samaan aikaan koneella kiivaana ;))) t. anna-maija
Lisään vielä, että kaikkien taitsujen ei todellakaan tarvitse hankkia mahahaavaa sillä tyylillä miten mä oon tehnyt töitä mutta mulle sopii sellainen, että olen liian riippuvainen mistään yhdestä jutusta ja yhden kortin varassa ja se on yksi mahdollisuus hankkia elanto tällä alalla. Tämä taas liittyy siihen, että aika monen taidekouluista ulostulevan pitäisi varautua myös siihen, että joutuu ehkä elämään pienessä stressissä kun mahdollisuuksia säännöllisiin kuukausituloihin ei ehkä ikinä tule olemaan. Eli ettei ole liian isoa laumaa niitä herkkiä sieluja tuolla pitkin poikin tuuliajolla. t. a-m
Jep, ymmärrän pointtisi Anna-Maija. ;-)
Yhdyn tähän Anna-Maijan kommenttiin:
"Kulttuurinaloilla olemassa olevia työpaikkoja on niin vähän (vaikka tilanne paranisikin), että kouluissa pitäisi painottaa sitä paljon enemmän, että se oma toimeentulo ja "työpaikka" pitää jollain tavalla ITSE vähitellen rakentaa itselleen tai sitten pitää olla vaan valmis tinkimään elintasostaan."
Ainakin 1990-luvulla taidekoulussa väläyteltiin vain semmoista epärealistista haavekuvaa huipulla olevasta taiteilijasta - joita oikeasti mahtuu Suomeen vain alle kymmenen kerrallaan.
Mitäs jos taidekoulutus rupeaisi osaksi jotain muuta, työllistävää koulutusta? Siis kun on nää amis+lukio kertaheitolla. Miten olis kuvataiteilija-lastentarhanopettaja -koulutus, tai kuvataiteilija-automekaanikko -koulutus? Näin saataisiin ujuttettua se taidekasvatus sinne varhaiskasvatuksen sekaan ja kuvanveistäjä voisi hyödyntää autonromuja entistä paremmin kierrätystaiteessaan.
Toki vitsailen - alkää käykö kimppuuni ;-)
Tai sitten voisi vihdoin tuoda ne pedagogiset opinnot taidekouluihin, yhdistää vapaita taiteilijoita kouluttava kuvataideakatemia ja Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osasto... No, kyllä siinä tulisi jo liikaa kuvataideopettajia!
Mutta ei se taiteilijuus välttämättä aina tarvitse taidekoulutusta pohjakseen. Onhan näitä superluovia luokanopettajia, jotka pärjää alalla kuin alalla (Harri Larjosto: taidemaailmassa, Joel Hallikainen: kevyt musiikki ... olihan noita urheilija-luokanopejakin, ja jokunen poliitikko).
Provokatiivista päivän jatkoa itse kullekin ;-)
T.Elina
Oi ei, mä aloin nauraa ääneen kun luin Elinan viimeistä postausta :D:D:D toi automekaanikko/kuvataiteilija oli kyllä päivän paras juttu :)(mutta lopulta ei edes mikään ihan älytön idea ;))) t. a-m
Voi hitto, oonko mä nyt jotenkin jäänyt tähän nalkkiin... Halusin vielä tarkentaa sitä, että ne ns. muut työt mihin viittasin ovat kuitenkin olleet aika minimissä kohdallani eli suurinpiirtein olen muutaman vuoden pystynyt elättämään itseni teosmyynnilla ja opetuskeikoilla mitä teen tällä hetkellä kolmelle eri taholle. Anyway, niistä muista töistä: esim. joskus kun autoin ip-kerhossa jokusen tunnin viikossa erityislapsia kun ei ollut vielä tarpeeksi opetustöitä, niin myöhemmin taas pääsin erityislasten taidekasvatusprojektiin yms. Sellasta, kaikenlainen kokeilu ja aktiivisuus eri suuntiin on kantanut lopulta hedelmää, niin että pienistä puroista on kasvanut riittävän iso virta, että sillä pystyy elämään. Jos nyt joku kaihertaisi, niin niitä apurahoja ei kyllä mulle tunnu irtoavan millään ilveellä mutta toisaalta en oikeen jaksa siitä alkaa katkeroitua... ei kai kaikki voi vaan saada kaikkea, ja apurahataiteilijana taas teosmyynnin "tasaisuus" on yleensä epävarmempaa ja apiskauden jälkeen työtilanne voi olla iso kysymysmerkki. + vuosiapuraha on lopulta tosi pieni eikä siitä tule kai vieläkään (?) eläkekertymää. t. a-m (kohta en tuu tänne enää lukemaan etten sekoa tähän palstaan ;)) kirjoittaisit milli jotain uutta, että saadaan edes uusi ketju alkuun ;)
voi ei, vielä tuli yksi juttu mieleen noista elinan "yhdistelmä-ammateista", onhan niitä nähty aika onnistuneita; esim. osmo rauhala taitsu/maanviljelijä tai sitten imatralla joskus oli se mehiläisfarmari/taidegraafikko. Että sellasta. Nyt en postaa enää tänään tai Miljan blogi on yhtäkkiä täynnä a-m:n tajunnan virtaa ;)anyway, hienoa milja että teit nettiympäristöön tälläisen keskustelujen herättäjän. t. a-m joka jätti villisti isot alkukirjaimet pois
Oho! Olet Anna-Maija innostunut enemmänkin tänne kirjoittamaan. Mulle meinasi käydä samoin tuossa jonkun aikaisemman ketjun kohdalla, mutta sitten en kehdannut kirjottaa enää, kun muita viestejä tullut vähään aikaan..
Tuo onkin varmaan se oikea konsti työllistymiseen, että virittelee yhteyksiä sinne tänne ja ne poikivat hiljalleen jotakin. Niin minäkin olen aikaisemmassa elämässäni toiminut. Kotiäitiputki katkaisi minun siihenastiset kontaktini. Mutta ei ne ehkä täysin kaikkialle katkenneet, ja toisaalta opiskeluista olen saanut uusia. Pitää vaan ruveta virittelemään. Mielikuvituksestahan se on vain kiinni kuitenkin mitä keksii yrittää.
Minulla on kyllä se etu puolellani työnhaussa, että valmistun pian ihan täsmäkoulutuksesta, jossa on olemassa valmiiksi räätälöityjä työäpaikkoja (kuvsiope). Täytyy vaan hankkiutua sijaiseksi sinne tänne niin saa tarvittavaa työkokemusta.
Yhdistelmäkoulutuksista puheen ollen, aika monella jo sellainen nykypäivänä on. Esim. tuolla Taidekasvatuksen osastolla on tapauksia: lastentarhanopettaja-kuvismaikka, mikrobiologi-kuvismaikka, toinen biologi-kuvismaikka, filosofi-kuvismaikka, luokanopettaja-kuvismaikka, psykologi-kuvismaikka... Ja muillakin aloilla tuntuu olevan useita eri koulutuksia samalla henkilöllä. Tai sitten on joku koulutus ja tekee kuitenkin ihan eri töitä. Yliopistolta tulevat humanistit kaiketi joutuvat niinikään räätälöimään työnkuvansa ihan itse elleivät ryhdy apurahatutkijoiksi. Heille se työpaikan räätälöintipakko tehdään varmaan rehellisesti selväksi jo opiskeluaikana.
Ehkä kuvataidekoulutuksenkaan ei pitäisi antaa valmista ammattinimikettä valmistuvalle. Esim. Taiteen maisteri on ihan hyvä nimike ihmiselle, joka on opiskellut taidetta korkeakoulussa. Hän sitten voi ruveta tekemään vapaata taidetta tai jotain muuta taiteen alaan liittyvää. Mutta tutkinto ei lupaile hänelle valmista paikkaa, asemaa ja työnkuvaa yhteiskunnassa, kun semmoista ei kerran ole olemassakaan. On ihan eri asia valmistua esim. sairaanhoitajaksi, kun työvoimatoimiston työpaikkasivusto on pullollaan ilmoituksia, joissa etsitään täsmällisesti sairaanhoitajaa.
Vai onko muuten enää kuvataiteilijan ammattitutkintoa olemassakaan? Mikä on AMK:sta valmistuneen kuvataidealaa opiskelleen tutkintonimike??? Voisin googlettaa, mutta en jaksa, kun tieto löytyy kuitenkin täältä..
T.Elina
T:Elina
Moi, ihan lyhyesti vaan, kun menen kohta nukkumaan - ammattikorkeasta kuvataiteilijaksi valmistuvan titteli on Kuvataiteilija AMK. Suorastaan hurmaava nimike, vai mitä?
Moikka taas, joo tosiaan riistäytyi vähän käsistä tämä kirjoittelu ;) Saattaa olla, että olisin myös kotiäitiputkessa jos edellinen avoliitto olisi mennyt suunnitelmien mukaan (ihan hyvä ettei mennyt... ei siis töiden takia vaan ihan muuten...) sinänsä yhteiskunnan rakenne ei kauheasti suosi nuorena synnyttelyä, mistä Elina kirjoitteli jo aikaisemmissa ketjuissa. Oli ala mikä tahansa ja mikä on tosi kummallista, koska ajattelisi että alle 30-vuotiaalla äidillä on vielä paremmin voimia ja jokaisen työhönottajan pitäisi pystyä ymmärtämään kyseinen "katko" cv:ssä. Mitä kerroit täsmäkoulutuksesta, niin sulla on varmasti vielä jatkossa hyvä työtilanne ja kun muistan millainen tyyppi olet ja millä työmoraalilla niin uskon, että aivan varmasti löydät paikkasi. Mä täytän alkuvuodesta 33v. eikä ole vielä yhtäkään lasta ja täytyy sanoa, että kello alkaa tikittää jo tuhatta ja sataa... noh, nyt on sormuskin sormessa ekaa kertaa elämässä, että ehkä sitä vielä jonain päivänä. Toivon niin :o)
t. a-m
Moi taas!
Anna-Maija, tik tik -kellon ei onneksi enää nykypäivänä tarvitse pysähtyä 35+. Sulla on hyvää aikaa vielä nelikymppiseksi asti! Ja kyllä toisaalta on hyvä, että tietyt elämän peruskysymykset tulonhankkimista ja ammatti-identiteettiä myöten on jollain tavalla ratkaistu ennen perheen perustamista. Vaikkakin kaikki saattaa mennä hauskasti päälaelleen uuden elämäntilanteen myötä - tai sitten vain monimuotoistua ja rikastua entisestään.
Tavallaan tämän sivun aikaisempaa teemaa jatkaen, mitä mieltä olette seuraavasta?
http://www.partnerismi.fi/
t.Elina
Ain niin, Anna-Maija: kiitos kannustavista sanoistasi! Merkityksellistä saada positiivista, kannustavaa palautetta itsestänsä :-)
Ja onnittelut sulle kihlautumisen johdosta! En tiedä miten tuore tapahtuma, mutta mitä sen on väliäkään, kun en ole aiemmin onnitellut.
T.Elina
Kiitos onnitteluista! On tuore, sormukseen on kaiverrettu 2.12.06 :o) t. a-m
Mä menin nyt vasta tuonne partnerismi sivuille. Luen noi tässä joulun aikaan tarkemmin, ennenkuin alan kommentoimaan. Arvostan kyllä jo ennestään ko. sivujen tekijää. t. a-m
No luin sen kuitenkin jo, en mä nyt ihan kaikkea allekirjoittaisi mutta ko. hemmo on kyllä ottanut sydämenasiakseen taiteilijan selviämisen omalla työllään ja on aika hyvin oikeilla jäljillä ja keskustelun herättäjä. Joo, kyllähän osittainkin omalla taiteellisella työllään elävä taitsu on jonkun sortin yrittäjä. On mullakin y-tunnus vaikka opetukset sitten teen freekku-kortilla. Turhaa sellaista taitsut niin kauheasti kiertelevät, sama se millä tavoin se raha tulee mutta jos sitä itsenäisesti omalla työllään tekee niin on se yksityistä elinkeinon harjoittamista mutta ei vähennä mitenkään työn taiteellista arvoa. t. a-m
Mun mielestä tuo Partnerismi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tuoreelta. Kun sitä luen, alan entistä enemmän ihmetellä sitä, mikä oikein tappaa taidemaailman luovuuden. Siis kun luovuus omitaan taiteen piiriin ja luulisi esim. kuvataiteilijan olevan suurinpiirtein luovista luovin, niin kuitenkin kuvataidemaailmakin on niin hierarkinen, jäykkä ja paikoilleen kangistunut. Valimistuvat taiteilijat menevät kritiikittä sisään taidemaailman valtarakenteisiin (liitot, galleriat...). Mielestäni tuo Partnerismi on virkistävä yritys käyttää luovuutta myös oman ammattikuvan laajentamiseen. Ja tuo Internet tiedon välittäjänä on nykypäivää. Tämä Pyykkikori on samalla tavalla erittäin hyvä juttu ja tulee mieleen miksi tätä ei kukaan aikaismmin älynnyt. (Hyvä Milli!) Toki näyttää siltä, että tällä hetkellä tätä keskustelumahdollisuutta käyttää vaan kaksi henkilöä, mutta toivottavasti mukaan aktivoituu muitakin keskustelijoita.
Musta se on jännää, että kun joku keksii jonkun tuoreen idean (esim. Partnerismi), sitä ollaan heti kilpaa kritisoimassa. Esim. minä sain linkin tuolle sivustolle Kuvisopettajien postituslistalta. Linkki välitettiin heti kritiikin kera: (nyt seuraa muistin varainen lainaus) "Eikö ismejä ole jo tarpeeksi. Riittääköhän tuosta nyt ihan ismiksi. Miten se eroaa jo valmiina olevasta... " äh en muista enää mistä. Mutta miksi uutta asiaa ei voi ottaa keskustelun avauksena ja antaa kannustusta uuden toimintatavan yrittämiselle? Toki kaikki uudet jutut vaatii hiomista. Mutta eihän ajatusten tarvitse olla TÄYDELLISIÄ ennen kuin ne esitetään julkisuudessa.
Ehkä kyse on suomalaisesta keskustelukulttuurista. Meillä säästellään sanoja: ajattele ennen kuin sanot, älä sano ennen kuin ajattelet. Mutta miksi? Miksi meidän täytyy yksin omassa päässämme hioa joka ajatus loppuun asti ennen kuin siitä voi puhua muille? Pelkäämmekö kasvojemme menettämistä? Hedelmällistä olisi tuoda ajatus julki ja kehittää sitä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kun asiaan otetaan monta eri näkökulmaa, syntyy jotain uutta.
Mulle tuli heti mieleen tuosta Partnerismista toimiminen yhdessä jonkun sosiaalialan ihmisen kanssa. Luin just eilen Marjatta Bardyn artikkelia, jossa hän esitteli projektia, jossa uupuneet äidit saivat tukea elämäänsä kuvien avulla. Tuli mieleen, että tuollaisessa / tuon tapaisessa projektissa haluaisin olla mukana.
Ehkä uusien ajatusten vastustamisessa on kyse myös siitä, että pelätään niiden syrjäyttävän jo olemassaolevat toimintatavat. Kysehän ei ole siitä. Jokainen saa päättää itse millainen taiteilija on. Eikä uusien ajatusten tuleminen arvota vanhoja toimintamalleja.
En tunnustaudu partneristiksi, mutta mun mielestä ajatus on mielenkiintoinen - toki samantyyppistä toimintaa on ollut aikaisemminkin, mutta mitä siitä? Kannatan aktiivisuutta!!!
T. Elina
P.S. Seuraavaa lainausta en oikein Prtnerismisivustolla ymmärtänyt: "Taideammattijärjestön jäsenyys tai muu osoitus ammatillisesta pätevyydestä olisi suotavaa. Partnerismissa korostetaan ammatinharjoittamista ja laadullista taiteellisen työn tekemistä. Harrastelijoiden foorumi tämä ei siis ole." Minä kyllä jättäisin moiset jäsenyysvaatimukset pois! Kuka senkin nyt määrittää mikä on harrastelijamaista ja mikä ei? Ja mitä sitten, jos vaikka ON harrastelijamaista? En pitäisi sitä ollenkaan vaarallisena asiana!
*Näre, Sari (1999) Tunteiden sosiologiaa II - Historiaa ja säätelyä. Karisto Oy: Hämeenlinna.
Hei, näin ensisilmäyksellä vaikuttaa kiinnostavalta tuo partnerismin ajatus. En ole kunnolla ehtinyt tutustua, kun olen juossut pikkujouluissa, laulamassa joululauluja, neuvolassa ja töissä. Heh, nyt putki onneksi katkeaa!
Elina on mielestäni oikeassa kritisoidessaan taidealan jäykkyyttä - sillä sitä se oman kokemuksenikin mukaan usein on. Eihän se mikään ihme ole, kun resursseja taidealan kehittämiseen ei ole juuri ollut. Lisäksi taiteilijoiden yhteistyökumppaneilla tahtoo usein olla - lyhytnäköisesti - vain päämäärä (lue: oma etu) mielessä. Olen kuitenkin huomannut, että tämä johtuu osaksi pelkästä tiedon puutteesta. Yhteistyökumppanit eivät kertakaikkiaan tiedä taiteilijan lukuisista kuluista, kuten materiaalien hinnoista, työhuoneen vuokrien suuruuksista ja teoksen tekemiseen käytetyn työajan pituudesta. Meillä on siis paljon tiedottamistyötä edessämme!
Joskus taiteilija voi pysyttäytyä vanhoissa rakenteissa vain, koska muuta mallia ei ole. Jos samanaikaisesti oma ammatti-identiteetti on kriisissä, niin vanhoissa malleissa pysytään turvallisuuden vuoksi. Tämä ongelma näkyy muillakin aloilla - ainakin rakennusalalla konservatiivisuutensa takia. ;-)
Kannatan taiteilijoiden yhteistyötä joka suuntaan sillä edellytyksellä, että samalla myös opetellaan tiedottamaan omasta työstä (myös ammattiin liittyvistä käytännöistä) ja hankkimaan tietoa yhteistyökumppaneiden työstä ja päämääristä - tämä säästää monelta kolhulta.
Ja vielä tuosta asioiden keskusteluun tuomisesta:
Olen itsekin huomannut, että haluan mieluummin tuoda esiin kerralla jonkun mielestäni loppuun mietityn ajatuksen, kuin pohdiskelua - ja sitten otan enemmän tai vähemmän nokkiini, kun joku ehdottaa ideaan parannuksia! Tämä malli ei tosiaan toimi yhteistyötä tehdessä. Nyt yritän sitten blogin avulla opetella rikkomaan tätä perisuomalaista viestintätapaa ja opetella todellista vuorovaikutusta. Kaikista asioista voidaan neuvotella, kun on vaivauduttu etsimään niistä tarpeeksi faktatietoa.
Jep, jos tässä taas esiinnyn rouva Kaikkitietävänä - niin laittakaas kommenttia! :-D Hih!
Ai niin, vielä lisäys:
Mielestäni taiteilijoiden on yrittäjien tapaan itse määriteltävä työehtonsa ja sopimuksensa, koska toimimme aika harmaalla alueella. Omat oikeudet on määriteltävä, sisäistettävä ja niistä on pidettävä kiinni. Muuta vaihtoehtoa ei ainakaan tällä hetkellä ole näkyvissä.
Toki taiteilijoiden ammattiliitoista voi saada tukea (lähinnä suuntaa antavien sopimuspohjien muodossa), jos osaa sitä hakea. Enemmän saa tukea taiteilijakollegoilta - ehkä myös tämän blogin kautta.
Heippa, nyt kirjoittelen "nopeasti" tällä erää. Munkaan mielestä kaiken keskustelun ei tarvitse olla aina niin loppuun hiottua, toki riippuu tilanteesta. Sinänsä kun on puhe vuorovaikuksesta niin kehittäväksi koin kun olin pari vuotta erään alaamme liittyvän järjestön hallituksessa. Hallituksen kokouksissa oli paljon yhteistä kehityskeskustelua (hallituksen ikähaitari oli aika hyvä, nuorin oli minua 2v nuorempi ja vanhin taas 50+ ja loput siltä väliltä) ja ideointia mikä oli tosi mukavaa varsinkinkin osa jutuistamme saatiin oikeasti toteutettua ja käyntiin. Ihan kaikkea ei koskaan ehdi, mutta jos edes pieni osa kaikista visioista oikeasti käynnistyy niin ollaan jo plussan puolella. Anyway, aika rankkaa se järjestötoiminta silti on, että kaksi vuotta putkeen oman työn ohella oli kerta-annoksena allekirjoittaneelle ihan riittävä setti. Nyt pitää huilata jonkun aikaa ennenkun oikeasti voi edes harkita uusia rupeamia. Positiivisimpana koin kuitenkin juuri tuon vuorovaikuksen, uusiin ihmisiin tutustumisen laajalla skaalalla sekä hyvässä että pahassa ynnä muut kokemukset miten yhdistystoiminta oikeasti pyörii. Liitoista: omassa toiminnassani ammattiliiton jäsenyys on kyllä aika tärkeä jo ihan taloudellisessa mielessä, koska osa myynneistä liikkuu sitä kautta + informaatio. Sinänsä koko järjestelmä on tosiaan aika jäykkä. Yhteistyössä ja toistemme tukemisessa on kuitenkin voimaa, eli kyllä näiden järjestöjen pitäisi sellaista tukea ja edistää positiivisessa hengessä eikä nollata ja rajata liikaa ihmisiä. Taitsut osaavat olla aika raakoja toisilleen, näissä jutuissa on syytä tosiaan millin sanoihin: mikä on reilua? t. a-m
Terve!
Niin, kyllähän liitot on perustettu taiteilijoiden auttamiseksi. Hyvä, jos niissä keksitään uusia juttuja ja ideoita vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Onneksi liitoissakin on valinnanvaraa.
T.Elina
Lähetä kommentti